16. lokakuuta 2018
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Fantasiakirjallisuus

Kirjoittanut: Eerika


Ihminen siis tarvitsee fantasiaa elääkseen. Ei Susan, ihminen tarvitsee fantasiaa ollakseen ihminen.
Lainaus Terry Pratchettin kirjasta Valkoparta karjupukki.

 

Fantasiasta


Fantasia on kreikan kieltä ja tarkoittaa mielikuvitusta. Nykyään fantasia ja mielikuvitus eivät kuitenkaan ole sama asia. Voisi kai sanoa että fantasia on mielikuvituksen rajatumpi ja muodollisempi muoto. Toinen ero fantasiassa ja mielikuvituksessa on se että fantasiaan vaaditaan paljon tietoa. Fantasia on siis suunnitellumpaa kuin spontaani mielikuvitus.

Fantasiakirjallisuus

Pohjimmiltaan fantasia perustuu satuihin ja myytteihin. Jotkut sekoittavat fantasian, sci-fin ja kauhun toisiinsa. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia. Lyhyesti sanottuna sci-fi tukeutuu tekniikkaan ja tieteeseen, fantasia nojaa menneeseen ja mystiseen, ja kauhu voi olla kumpaa tahansa mutta aina pelottavaa.

Vuosisadan vaihde on usein epävarmuuden ja muutosten aikaa jolloin ihmiset takertuvat romanttiseen menneisyyteen. Kun 1700-luku vaihtui 1800-luvuksi Perrault ja Grimmin veljekset kokosivat satuja. 1900-luvun alussa J.M. Barrie kirjoitti Peter Panista, Lewis Carrol Liisasta ja ihmemaasta ja lordi Dunsany Haltiamaan kuninkaantyttärestä.
Yleensä vuosisadan alussa ollaan toiveikkaita. Tekniikka edistyisi ja tieteessä tehtäisiin läpimurtoja. Kaikki se siirtyy tieteiskirjallisuuteen joka katsoo toiveikkaana tulevaan. Viime vuosisata alkoi kuitenkin maailman laajuisella suursodalla. Se jätti siihen osallistuneet miehet tyhjän päälle. He olivat kokeneet niin kauheita asioita, etteivät sanat enää riittäneet. Toisen maailmansodan jälkeen menneisyys ja miltei unohdetut tarinat alkoivat kiinnostaa ihmisiä enenevässä määrin. Niihin aikoihin ilmestyivät fantasiakirjallisuuden suurimmat klassikot.

Hiukan ennen toista maailmansotaa eli vuonna 1937 englannissa ilmestyi J.R.R. Tolkienin Hobitti. Se kertoi mukavuudenhaluisen pikkukaverin suuresta seikkailusta. Tarina oli niin ihastuttava että sille pyydettiin jatkoa. Ikävä kyllä jatko-osa ilmestyi vasta vuonna 1954, kyseinen kirja on Taru sormusten herrasta, joka on fantasiakirjallisuuden suurimpia klassikoita. Samoihin aikoihin ilmestyi C.S. Lewisin Narnia- sarja.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä yhä useammat alkoivat kirjoittaa fantasiaa ja käyttämään sitä elokuvissa, peleissä ja taiteessa. 1970-luvulla ilmestyivät Ursula LeGuinin Maameri- kirjat ja David Eddingsin Belgarionin taru. 80-luvulla Terry Pratchett aloitti satiirisen Kiekkomaailma- sarjan ja Brian Jacques eläinfantasiaa edustavan Redwall- sarjan. Vuosituhannen vaihteessa suosituin fantasiasarja oli J.K. Rowlingin Harry Potter- sarja. Nyt 2000-luvulla suosiota ovat niittäneet aikuisille suunnatut väkivaltaisemmat ja pelottavammat fantasiasarjat.

Fantasian piirteitä

Vaikka fantasiakirjoja on monenlaisia, on niillä silti joitakin yhteisiä piirteitä. Selvin yhteinen tekijä on maagisuus. Toinen piirre on epätodelliset ja kuvitteelliset paikat. Oikeastaan nämä kaksi piirrettä määrittävät kaikkea fantasiaa. Muitakin piirteitä on, mutta niitä ei ole kaikissa kirjoissa eikä sarjoissa.

Taikuutta ja kuvitteellisia paikkoja eri kirjailijat lähestyvät eri tavoin. Taikuuden hallitsemiseksi käytetään loitsuja, rituaaleja ja tahdonvoimaa. Joskus on käytetty historiasta tunnettuja tapoja, kuten Maameri- sarjassa käytetty tosinimi taikuus. Jotkut taiturit eivät tee taikuudesta minkäänlaista numeroa. He vain mainitsevat sivulauseessa jotakin minkä ei pitäisi olla mahdollista. Kuvitteellisia paikkojakin on erilaisia. Toiset sijoittavat kuvitteellisen paikan tähän maailmaan, kuten Skotlannissa sijaitseva Tylypahkan velhokoulu, toiset taas keksivät kokonaisen uuden maailman.

Muita fantasialle yleisiä piirteitä ovat taikaesineet, kuvitteelliset rodut, keksityt kielet, myyttiset olennot ja oudot jumaluudet. Haltioita ja kääpiöitä esiintyy niin usein että jotkut käyttävät niitä fantasian määritelmänä. Se ei pidä paikkaansa, sillä kaikissa fantasiakirjoissa niitä ei esiinny. Yleistä on myös yksisarvisten ja kentaurien (=taruolento) käyttö kaikenlaisissa tarinoissa.

Useimmiten fantasia on vahvasti dualistista (=kaksijakoinen). Tarinoissa on lähes aina hyvä ja paha. Vaikka kaikki hahmot eivät olisikaan täydellisen hyviä tai totaalisen pahoja, niin kokonaisuudessa voi siltikin olla kyse hyvän ja pahan välisestä taistelusta.

Fantasian lajit

Sisältönsä perusteella fantasiakirjat voidaan jakaa eri lajityyppeihin. Jako ei kuitenkaan ole kovin tarkka, sillä lajityyppien määritelmät vaihtelevat suuresti. Toisaalta monet kirjat voivat kuulua useampaan lajityyppiin samanaikaisesti. Tunnettuja lajeja ovat eläinfantasia, quest eli tehtäväfantasia, miekka ja magia sekä korkea ja matala fantasia.

Eläinfantasia on helpoin määritellä, sillä sen pääosassa on aina eläimet. Tarinoita on kuitenkin kahden tyyppisiä. Toisissa eläimillä on inhimillisiä piirteitä, sellaisia ovat Redwallin taru ja Usvasaari- sarja. Toiset pyrkivät todenmukaisuuteen ja lisäävät fantasiaelementtejä tarinan lomaan. Sen tyyppinen on eläinfantasian suurin klassikko Ruohometsän kansa.

Tehtäväfantasiassa tarinan ydin on suorittaa joku tehtävä eli mennä johonkin, tehdä tai tuhota jotakin tai vaikka etsiä jokin. Koska tehtävän suorittaminen on helpoin syy tarinalle, niin tämä lajityyppi kattaa suurimman osan kaikesta fantasiakirjallisuudesta.
Miekka ja magia on fantasiaa, jossa väkivahva sankari tai velho taistelee hirvi
öitä vastaan saadakseen kauniin naisen ja kultavuoren. Tämän lajityypin tunnetuin edustaja on Conan barbaari.

Korkeaan ja matalaan fantasiaan on olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa määritelmää. Tunnetummassa määritelmässä ero tehdään kuvitteellisen paikan perusteella. Silloin korkeaa fantasiaa ovat kaikki ne tarinat jotka sijoittuvat kokonaan kuvitteelliseen maailmaan, kuten Maamerelle, Keski-maahan tai Narniaan ja matalaa fantasiaa ne jotka sijoittuu tähän maailmaan. Toisessa määritelmässä kyse on taikuuden määrästä ja silloin Harry Potterit edustavat korkeata fantasiaa siitä huolimatta että sijoittuvat tähän maailmaan. Siinä tapauksessa matala fantasia sisältää vain vähän maagisia elementtejä.

Tunnettuja fantasiasarjoja ja kirjailijoita

Terry Pratchettin Kiekkomaailma- sarja on hulvatonta satiiria maailman menosta. Koko sarja sijoittuu täysin maagiseen (=taianomainen) Kiekkomaailmaan, joka on nimensä mukaisesti kiekon muotoinen maailma. Se on niin absurdi (=järjetön) ja pähkähullu paikka ettei mikään ole mahdotonta, paitsi ehkä vakava looginen järkeily. Hulvattomien hahmojen avulla tehdään pilaa niin politiikasta kuin kulttuuristakin.

Ursula LeGuinin Maameri- sarja on tarina velhoista ja lohikäärmeistä. Se sijoittuu Maamereksi kutsuttuun laajaan saaristoon, jossa elää monia kansoja. Koko sarjan ytimenä on kuolevaisuuden ja kuolemattomuuden välinen ristiriita, jota pohditaan eri hahmojen näkökulmasta.

J.K. Rowlingin Harry Potter- sarja kertoo nuoren velhon taikuuden opinnoista. Päähenkilö Harry opiskelee ystäviensä kanssa Tylypahkan velhokoulussa, mikä on sarjan pääasiallinen tapahtumapaikka. Kyse on kasvukertomuksesta jossa nuori poika opettelee hallitsemaan taikavoimiaan ja vastustamaan aikansa suurinta pahaa.

Brian Jacquesin Redwall- sarja kertoo urheiden eläinten monista seikkailuista. Se sijoittuu Redwallin hiiriluostariin ja sen ympäristöön. Vaikka tapahtumapaikkana onkin luostari, ei sarja sisällä mitään uskonnollista. Suurin osa sarjasta perustuu nokkeluuteen sekä tuhoeläinten ja hyötyeläinten vastakkainasetteluun.

C.S. Lewisin Narnia- sarja on löyhästi Raamattuun perustuva satu. Melkein koko sarja sijoittuu Narnian maahan, jota asuttavat myyttiset olennot ja puhuvat eläimet. Päähenkilöt ovat tämän maailman lapsia, jotka lähetetään auttamaan narnialaisia.

J.R.R. Tolkienin Keski-maasta kerrotaan monissa kirjoissa. Pohjimmiltaan ne kaikki kertovat hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Melkein kaikki Tolkienin tarinat sijoittuvat Keski-maan länsiosaan, vaikka Silmarillionissa kerrotaan myös muista alueista. Kirjat ovat täynnä hurjia taisteluita, suuria sankareita ja lumoavia rakkaustarinoita. Niissä lauletaan ja pidetään hauskaa, kuten myös pelätään. Ne osoittavat että pieninkin teko voi muuttaa kaiken ja muistuttavat että synkin hetki voi muuttua hyväksi. Oikeastaan Tolkien loi mytologian, jota nyt täydentävät ohjaaja Peter Jacksonin lisäksi monet taiteilijat ja muusikot.

Oma mielipiteeni

Lapsena tykkäsin lukea satuja ja katsella piirrettyjä. Ylä-asteella ollessani löysin piirretyn version Tarusta sormusten herrasta. Vaikka se oli keskeneräinen versio, se silti lumosi minut. Sen jälkeen etsin Tolkienin kirjat kirjastosta ja luin ne suunnilleen yhden viikonlopun aikana. Ihastuin heti Tolkienin lumoaviin tarinoihin. Itse asiassa siinä määrin että hankin ne kaikki itselleni. Ja kun Peter Jacksonin elokuvaversio ilmestyi, niin halusin sen pidennettynä. Kun olin lukenut Tolkienin kirjat pariin otteeseen läpi, niin kiinnostuin muista samantyyppisistä kirjoista. Luin Narnian ja nauroin itseni tärviölle Kiekkomaailman parissa. Ihastuin Redwallin nokkeluuksiin ja jännitin Gedin seikkailuja Maamerellä. Nauroin Polgaran terävälle kielelle ja Belgarthin suurpiirteisyydelle. Kaikkia en pysty luettelemaan sillä olen lukenut yli kolmesataa fantasiakirjaa. Joistakin olen pitänyt niin paljon että olen lukenut ne monta kertaa. Toisiin kirjoihin riitti se yksikin kerta. Luen vieläkin fantasiaa, vaikken enää niin paljoa kuin aikaisemmin. Se on mielestäni parasta viihdykettä ja hyvä tapa rentoutua. Ja lisäksi paras tapa tappaa aikaa työmatkalla. Kaiken lisäksi fantasiakirjat kuten sadutkin laajentavat mielikuvitusta ja avaavat oven uusiin lumoaviin maailmoihin.


Lähteet: Wikipedia, kaikki lukemani fantasiakirjat.