15. joulukuuta 2018
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Pelle Miljoonan keikka

Kirjoitanut: Jan Adrian

Maaliskuussa perjantaina 6. päivä lähdin Myllypuroon Helsinkiin katsomaan Pelle Miljoonan keikkaa. Keikkapaikkana oli Jyvänen niminen ravintola. Menin keikalle taksilla, koska tarvitsen pyörätuolia liikkumiseen ja minulla oli ollut päivän ajan niin paljon ohjelmaa ja tekemistä, että en olisi ehtinyt sinne metrolla.


Jyvässä pääsi aluksi melko hyvin kulkemaan pyörätuolilla, mutta keikan alettua tuli liikkumisesta vähän haasteellisempaa, kun ihmiset alkoivat kerääntyä lavan eteen. Keikka alkoi vähän myöhässä, mutta sitä kannatti odottaa. Keikka oli tosi hyvä, yleisö tanssi laulujen mukana ja Pelle oli hyvässä vedossa. Oli hienoa ja kaikki soittivat hyvin. Ravintola keikkapaikkana oli kiva, mutta vähän ahdas. Keikalle oli ilmainen sisäänpääsy.


Uudet Pellen biisit on vähän rauhallisempia, mutta sanoitukset on hyviä. Keikalla uusista biiseistä soitettiin "me me me", "viha", "ihmisiä diasporassa" ja "yksin sateessa".


Vanhoista lauluista Pelle soitti kaikki parhaimmat hitit. "Moottoritie on kuuma" on ollut aina suosikkini Pellen lauluista, joten toivoin kuulevani sen ja kuulinkin. Lisäksi keikkalla soitettiin "juokse villi lapsi", "koska sydän sanoi niin", "olet kaunis", "älä itke äiti", "hyvää yötä maailma" ja "tahdon rakastella sinua".

Annan 4 tähteä keikkalle

 

Kommentit

ei kommentteja.
 

Kirjoita oma kommenttisi




(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)