14. joulukuuta 2018
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A
 

Kari1v.jpg

Kari 1-vuotiaana rakkaan jänislelunsa kanssa

Kari2v.jpg

2-vuotias Kari isänsä kanssa

Kari_veli.jpg

Kari ja Timo-veli

Kari_vihticottage.jpg

Mökillä Vihdissä 1954

Kari_vanhemmat.jpg

Vanhempien hääkuva

Kari K:n elämä lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi

Lapsuuden kotini ja elämää Helsingin Etu-Töölössä vuosina 1951-1968.
Synnyin Helsingin Yliopistollisen Keskus-sairaalan Naistentautien Klinikan synnytysosastolla 8.9.1951. Sairaala sijaitsee Helsingissä Meilahden kaupunginosassa.

Lapsuudenkotini sijaitsi Runeberginkatu 26:ssa. Asuimme 6-kerroksisen talon neljännessä kerroksessa ja huoneistomme numero oli 34. Meillä kotona oli 5 huonetta, 2 vessaa, erillinen kylpyhuone ja keittiö.Tämä talo valmistui kahdessa osassa vuosina 1925 ja 1927, arkkitehti Väinö Toivion piirustusten mukaisesti. Lapsuudenkodissani minun lisäkseni asui: kaksi nuorempaa veljeäni, isä, äiti, äidinäiti ja toisinaan vaihtelevia kotiapulaisia eli palvelijoita. Asuntomme oli Suomen Vaatturien Kangaskauppa Osakeyhtiön omistama ns. työsuhdeasunto.

Isä ja äiti, sukua ja työuraa

Kari_perheineen_artikkeli.jpg

Kari vanhempiensa ja veljensä Timon kanssa 11.12.1954

Meidän kolmen veljeksen äitimme isän esi-isät olivat syntyneet Venäjän valtion keisarikunnan alueella tämän nykyisen pääkaupungin, Moskovan koillispuolella olevassa Kostroman kaupungissa, joka sijaitsee Volga-joen sivujoen, varrella. Meidän äitimme isä, jonka nimi oli Lawrentin Masloff, syntyi Turun kaupungissa, Venäjän valtion Keisarikunnan Suomi-nimisen Suuriruhtinaskunnan Lounaisella rannikkoalueella vuonna 1893. Hänen isänsä oli Venäjän valtion Keisarikunnan armeijan sotilas, joka asui silloin Turun kaupungissa. Meidän äitimme isällä oli veli, Martin Masloff ja sisko, Jekaterina Masloff. Koko heidän perheensä olivat Turun kaupungin Kreikkalaiskatolisen, eli Ortodoksisen Krisitillisen Uskontokunnan Seurakunnan jäseniä. Kaikki suomensivat myöhemmin sekä etu- ja sukunimensä Lauri Männistöksi, Martti Männistöksi ja Katri Männistöksi. Kaikki he muuttivat myös Kristillistä Uskontokuntaansa. Koko hänen perheensä muutti Runeberginkatu 26:een vuonna 1928, josta myöhemmin tuli myös meidän kotimme. Isän kanssa he tutustuivat Suomen Jatko- sodan aikana, vuonna 1943 ja isäni joka oli myös Viipurista kotoisin, muutti Helsinkiin asumaan vuonna 1942, Hakaniemenkatu 7:ään. He menivät naimisiin sodan jälkeen vuonna 1948 Töölön kirkossa, ja isänikin muutti silloin Runeberginkadulle asumaan. Minä synnyin kolmisen vuotta myöhemmin.

Molemmat vanhempani kävivät töissä. Äitini työpaikka oli Suomen Vaatturien Kangaskauppa Osakeyhtiön kangaskaupassa, se sijaitsi Helsingin kaupungin keskustassa, Fredrikinkadun ja Lönnrothin kadun kulmauksessa. Hän oli päässyt sinne töihin, koska hänen isänsä Lauri Männistö oli siellä johtajana. Hänen isänsä oli liikkeen johtaja kuolemaansa saakka, jonka jälkeen johtajaksi siirtyi hänen vaimonsa Saimi eli minun mummoni. Mummo oli johtajattarena sairastumiseensa saakka, vuoteen 1962, ja halvaannuttuaan joutui jäämään kotiin. Johtajaksi siirtyi silloin äidin veli Veikko. Äiti oli siellä osa-aikatöissä konttoristina.

Isän työpaikka oli Helsingin Yliopiston Metsätieteen laitoksella. Hän oli siellä kirjaston apulaisjohtajana. Lisätöikseen hän suunnitteli Suomen vaakunoita. Hän suunnitteli Vieremän vaakunan. Vieremä sijaitsee Pohjois-Savossa. Muita vaakunoita mitä hän suunnitteli oli Karttulan, Puolangan, Piippolan, Ullavan, Loimaan maalaiskunnan ja Juukan vaakunat. Joitakin kuntia, joiden vaakunat hän suunnitteli, ei ole enää olemassa. Ullava on yhdistetty Kokkolan kaupunkiin ja Loimaan maalaiskuntaakaan ei enää ole olemassa. Vaakunat hän suunnitteli kotona ollessaan töiden jälkeen tai kesälomallaan. Joitakin vaakunoita hän suunnitteli myös meidän perheemme kesämökillä. Kesämökkimme sijaitsi Vihdissä. Muistan kuinka hän kerrankin suunnitteli vaakunaa Vihdissä kun olimme viettämässä kesälomaa kesämökillä. Isä hahmotteli vaakunat lyijykynällä, jonka jälkeen väritti ne vesiväreillä.

Kotielämää

Meillä oli kotona aina kotiapulainen, eli palvelija. He hoitivat aina kaikki kodinhoitotyöt, esimerkiksi siivouksen, pyykinpesun ja ruuanlaiton. Kotiapulaiset myös ulkoiluttivat meitä lapsia.

Palvelusväki vaihtui usein ja kahdesta kotiapulaisesta koitui kovasti harmiakin. Toinen varasti äidin alusvaatteita, ja toinen varasti isältä rahaa. Isäni serkku Uljas Tuovinen oli töissä Helsingin poliisilaitoksella salapoliisina, hän alkoi tutkia varkausjuttua. Hän ei saanut todistetuksi rahavarkautta, vaikkakin epäiltiin, että rahat oli käytetty talviturkin ostoon.

Kotiapulaiset vaihtelivat usein, meillä oli Mimmi, kaksi Liisaa, Marjatta, kaksi Hilkkaa, Aune, Aino, Vuokko, Bella ja Elsa. Toinen Hilkka-nimisistä kotiapulaisista oli hyvin harras uskovainen. Hän pahoitti mielensä kovasti kun minun 4-5-vuotias pikkuveljeni, Timo sotki Lyijykynällä kovasti painamalla hänen virsikirjansa piirtelemällä sen täyteen tuherruksia. Muistan kuinka hän itki ja sanoi äidille, että Timo on röhvännyt minun virsikirjan. Tämän jälkeen meidän äitimme osti hänelle uuden virsikirjan Nämä kaksi asiaa tapahtuivat vuosina 1957-1958? Tätä Hilkkaa äitimme käytti Helsingin Yliopiston Yliopistollisen Keskussairaalan silmätautien klinikalla Helsingin Meilahden kaupunginosassa, koska hänellä oli hyvin huono näkö. Hän oli hyvin likinäköinen ja sai uudet silmälasit. Samalla reissulla tutkittiin myös minunkin silmäni. Tämä tapahtui vuonna 1958. Kävin siellä muulloinkin tutkituttamassa silmiäni. Kerrankin kun vuoden 1961 joulukuussa, pari- kolme päivää ennen jouluaattoa, vanhempi pikkuveljeni, Timo heitti vehnäjauhoja vasempaan silmääni, kävimme isän kanssa siellä joulun alla hoitamassa silmiäni kuntoon. Jouluaatoksi ne onneksi parantuivat.

Äitini äiti Saimi asui meillä, hän oli syntynyt Viipurissa 1893. Olin hänen lempilapsensa, meillä oli syntymäpäivät samana päivänä ja vietimme aina suuret syntymäpäiväjuhlat. Vieraiksi juhlille kutsuttiin sukulaisia. Mummon 70-vuotispäivänä vietimme isoimmat syntymäpäiväjuhlat. Minä täytin silloin 12 vuotta. Silloin syntymäpäiväjuhlille tuli paljon vieraita, sukulaisia, mummon ja vanhempieni tuttavia ja mummon vanhoja työkavereita. Sain lahjaksi ensimmäisen rannekelloni. Äiti ja isä tykkäsivät kutsua sukulaisia kylään, ja meillä pidettiin paljon juhlia. Syntymäpäivien, äitienpäivät ja uudenvuoden aaton juhlia. Mökillä Vihdissä juhlittiin juhannusta ja Saimin päivän juhlia. Juhliin valmistettiin paljon tarjoiltavaa, ruokaa ja herkkuja. Juhliin laitettiin paremmat vaatteet päälle, ja äiti ja isä laittoivat myös juhlakamppeet päälle. Äiti käytti myös joskus peruukkia, kylään mennessään tai juhliin lähtiessään. Naisilla oli siihen aikaan tapana käyttää peruukkia juhlakampauksen sijaan.

Mummo nukkui välillä palvelijoitten huoneessa keittiön vieressä tai huoneessa jota sanoimme salongiksi. Joskus mummo riitaantui palvelijoiden kanssa, myöhemmin hän ei tullut enää isänkään kanssa oikein toimeen. Hän sairasteli ja sen myötä luonne muuttui kiukkuisemmaksi ja hän ärsyyntyi helposti. Kun he isän kanssa riitelivät, huusi Erkki veljeni aina heille: Älkää Riidelkö, älkää riidelkö! Minulla oli Timo veljen kanssa yhteinen huone, Erkki nukkui isän ja äidin kanssa samassa huoneessa. Olohuoneessa meillä oli mustavalko-televisio. Mummo vastusti kovasti television ja astianpesukoneen ostoa. Isäkin vastusti television ostoa, koska se oli hänen mielestään liian kallis. Äiti sai tahtonsa läpi ja meille ostettiin molemmat laitteet. Televisio ostettiin -63 lähellä joulua, ja astianpesukone ostettiin vuonna 65. Astianpesukone oli amerikkalainen malli jossa astiat pyörivät ympyrää.

Lapsena suosikkiohjelmani televisiossa oli Musta Ori, Lännentie ja Wagon train- lännensarja. Vuonna - 72 saimme meille väri-television. Lähipuistoissa kävimme leikkimässä veljieni kanssa. Sammon puistikko oli meitä lähimpänä.

Kari_veljet.jpg

Isä, Erkki, Timo ja Kari 8.10.1959


Sairautta eliniäksi
 

Minulla oli syntymästäni lähtien astma, se vaikutti aina minun elämääni, koulunkäyntiin ja lapsuuden leikkeihin. Jouduin olemaan myös useita kertoja Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan Lastenklinikalla, Suomen Sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin vuonna 1921 perustaman Mannerheimin Lastensuojeluliiton silloin omistaman Lastenlinnan Lasten Psykiatristen sairauksien tutkimuksia ja hoitoa tekevässä sairaalassa vähän yli puoli 1959-1960 välillä ja Suomen Allergisten sairauksien tutkimus ja hoitosäätiön silloin omistamassa Allergiasairaalassa useita kertoja vuosine 1963-1966 välillä. Nämä kaikki sairaalarakennukset sijaitsivat silloin Helsingin kaupungin Meilahden kaupunginosassa.

Sairaalassa olo oli välillä mukavaakin, sain siellä tovereita ja sieltä löytyi aina paljon lehtiä ja kirjoja mitä lueskella. Lastenlinnasta en tykännyt, siellä minä tunsin itseni syrjityksi ja paikan uskonnollisuus oudoksutti minua. Vaikka vanhempani olivatkin vähän uskovaisia, en tykännyt siitä että Lastenlinnassa oli tiukka kuri ja uskonnollisuus liikaa esillä. En ollut kotona tottunut sellaiseen.

Opin tielle – Alakoulussa

Aloitin koulunkäynnin Lastenlinnan sairaalassa 8- vuotiaana. Kävin koulua puoli vuotta, siellä oli monen luokan oppilaita koottu samaan luokkaan ja meillä oli yksi miesopettaja, nimeltään Kyllönen. Seuraavana syksynä aloitin oikean koulun ja menin siis ensimmäiselle luokalle 8- vuotiaana.

Kävin Taivallahden kansakoulua, joka sijaitsi Etu-töölössä Taivallahden rannalla. Ensimmäisen luokan opettajani nimi oli Inkeri Airola. Kotoa oli lyhyt matka koululle, aluksi isä tai äiti saattoi minut kouluun, mutta jatkossa kävelin sinne itsekseni. Koulunkäynti lähti alkuun kohtalaisesti, kirjoittaminen oli hidasta, ja matematiikka ei onnistunut minulta ollenkaan.

Syksyllä - 62 mennessäni kolmannelle luokalle, vaihdoin koulurakennusta. Rakennusta sanottiin alarakennukseksi. Siellä kävin välitunnilla salaa katsomassa yhdessä luokkahuoneessa isoa karttaa. Nostin itselleni jakkaran, jotta sain tutkittua isoa karttaa jonka vedin aina alas narusta. En jäänyt koskaan kiinni siitä, että vietin välitunnit katsellen karttaa. Kartassa oli kaikki Helsingin raitiovaunu- ja bussilinjat. Innostukseni raitiovaunu-linjoihin alkoi jo silloin. Mummo ostikin minulle lahjaksi Helsingin matkailukarttakirjan syksyllä -62 syntymäpäivälahjaksi. Katselin sitä niin paljon että se hajosi, ja seuraavana vuonna isä osti minulle uuden. Aloin silloin myös keräämään raitiovaunu- ja bussiliikenteeseen liittyviä postikortteja. Siksi siis myös koulussa ollut kartta kiehtoi minua niin paljon. Silloin opettajanani oli Aino Perri-Kaksonen. Hän opetti meille kaikki aineet. Mieluisimpia oppiaineita oli maantieto, ja eläin- ja kasvitiede. Aloitimme myös ruotsin opiskelun, kirjoja meillä ei ollut. Sanoja kirjoitettiin taululle ja luimme niitä sieltä. Viidennellä luokalla oppiaineita tuli lisää, ruotsi jäi pois ja historia tuli sen tilalle. Historiaa olikin mukavampi opiskella. Opettaja vaihtui ja opettajaksi tuli Osmo Tarkki. Koulun pihalla oli sokerimuurahaisia, ja keräsin niitä purkkiin tehdäkseni opettajalle kepposen. Vein muurahaisia opettajan pöydälle ja laitoin muurahaisia myös opettajan penkille. Opettaja hermostui ja sanoi että ota äkkiä muurahaiset pois, jouduin sitten käytävään loppuajaksi miettimään tekosiani. Joskus myös pelleilin ja yritin hauskuuttaa muita ja jouduin siitä käytävään. Muutoin olin kiltti ja tunnollinen oppilas. Jos opettajamme Tarkki oli sairaana, tuurasi häntä koulun rehtori Leo Tarkkala. Hän oli ankarampi, yritin hänellekin vähän pelleillä mutta lensinkin nopeasti sitten käytävään. En uskaltanut kovin monesti pelleillä hänen aikanaan.

Jos jouduin käytävään, oli siellä mukavaa. Taisin joskus pelleillä jotta pääsisinkin sinne. Käytävästä näki kadulle ja sieltä näki paljon kuorma-, betoni-, laasti- ja linja-autoja. Mäkelininkadulta pysyi seuraamaan bussiliikennettä. Aika kului nopeaan "arestissa".
Keväällä kesäloman alettua lähdimme aina Vihtiin kesämökille. Äidillä oli onneksi pitkä kesäloma, joten vietimme siellä suurimman osan kesästä. Menimme mökille aina Suomen Vaatturien Kangaskauppa Oy:n pakettiautolla. Veimme sinne niin paljon tavaraa kesäksi, että tarvitsimme ison muuttoauton. Lisäksi autoon pakattiin meidät kaikki mummoa myöden, mummo sai istua edessä kuljettajan vieressä, me muut istuimme takana. Autossa oli metalliset sivupenkit ja tavarat olivat keskellä. Välillä eno kuskasi meitä ja toisinaan Vaatturiliikkeen autonkuljettaja.

Kesälomailun merkeissä Kivirannantie 38:ssa, Vihdissä

Kesälomalla puuhattiin kaikenlaista. Poimimme mustikoita, puolukoita ja mansikoita.
Mustia viinimarjoja kerättiin pensaista. Marjat kerättiin talvea varten ja äiti valmisti mummon kanssa niistä mehua. Mansikoista tehtiin hilloa. Isän kanssa kävimme souturetkellä Poikki-Puoliaisen järvellä.

Järvessä oli myös kalaa, veljeni oli kerran kalastamassa ja sai veto-uistimeen niin ison kuhan että siima meni poikki. Olimme isän kanssa veneessä ja veljeni piti veto-uistinta kalan karatessa. Isän kanssa käytiin paljon kävelyretkillä metsissä ja maastossa.

Keräsimme hyönteisiä kesäisin ja laitoimme niitä neuloilla laatikkoon. Isä osti meille säilöntärasioita, ne näyttivät samalta kuin museoissakin hyönteisten säilöntälaatikot ovat.

Kesämökillämme kävi joskus vieraita, lähisukulaisia. Serkut kävivät siellä mielellään ja saimme aina välillä leikkitovereita lisää. Äidin siskolla oli kolme tyttöä joista keskimmäinen oli saman ikäinen kuin minäkin. Enoni poika, Hannu serkku oli minua vuoden vanhempi, heidän mökkinsä oli lähellä meidän mökkiä. Välillä haimme kaupungista lisää ruokaa, minun piti käydä lääkärissä ja vanhempieni hoitaa asioita. Matkustimme Helsinkiin Toreniuksen liikenteen linja-autolla. Matka kesti noin tunnin.

Järventaustantie, jossa mökkimme sijaitsee, on hyvin mäkinen ja mutkainen tie. Joskus matkustajat joutuivat työntämään itse bussia kun se ei päässyt mäkeä ylös. Linja aloitti toimintansa 1955, ja tietä korjattiin ja loivennettiin 60-luvulla. Pahin ja korkein mäki saatiin tasoitettua.

Yläluokat koulumaailmassa

Töölön Kansakoulussa aloitin opiskelun 1966 syksyllä. Esko Rahkimo oli meidän opettajanamme siellä, ja hän opetti kaikkia aineita. Töölön Kansakoulun rehtorina toimi Hilkka-Liisa Lukkari. Hän tuurasi joskus omaa opettajaamme.

Uusina aineina koulussamme oli veisto, ruotsi, fysiikka ja kemia. Kaikki aineita opiskeltiin samassa luokassa lukuun ottamatta veistoa. Veisto-luokka sijaitsi alakerrassa ruokalan vieressä. Veisto oli minusta aika raskasta, selkäni kipeytyi herkästi ja muutenkin se veisto oli aina vaikeaa. Valmistin siellä linnunpöntön, leipälaudan, kukkatelineen, tarjottimen ja jakkaran. Tein kulhon jota kaiversin liian paljon ja se meni puhki, mutta pystyi siinä hedelmiä säilyttämään.

Töölön Kansakoulu sijaitsee Taka-Töölössä Töölönkadun ja Sibeliuksenkadun kulmassa. Koulu on rakennettu 1905. Koulun suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer (1843–1910).
Ruotsalaissyntyinen Höijer suunnitteli Helsinkiin muitakin rakennuksia, esimerkiksi Ateneumin, Ravintola Kämpin ja Richardinkadun kirjaston. Kouluun oli parisen kilometriä matkaa kotoani, sain liikennelaitoksen vapaaliput koulumatkoja varten. Matkustin joko bussilla tai raitiovaunulla. Raitiovaunulinjoja kodin ohi meni useampia, mutta lähimmäksi koulua pääsin bussi 14:sta. Siihen aikaan bussi numero 14 kulki sähköllä, eikä ollut siis ihan tavallinen bussi. Sähköllä kulkevaa bussia sanottiin trollikaksi. Bussin katolta nousi kaksi johtoa mistä bussi sai sähkövirtaa. Vielä nykyäänkin tällaisia trollikkabusseja saattaa nähdä Tallinnassa.

Koulussa minulla oli terveydellisistä syistä joitakin etuoikeuksia. Sain käyttää hissiä sillä luokkamme sijaitsi viidennessä kerroksessa. Kovilla pakkasilla sain olla välitunnit sisällä. Seurasin ikkunasta bussi 35 liikennettä.

Olin erilainen kuin muut lapset koska olin aika heiveröinen ja kiinnostuksen kohteet ja harrasteet olivat erilaisia kuin muilla. Se aiheuttikin minulla ongelmaa koulunkäynnissä. Pojat alkoivat kiusata minua välitunneilla. Opettajat eivät tienneet kiusaamisesta, enkä itse uskaltanut kertoa heille siitä, sillä kiusaajani uhkasivat tappaa minut jos kertoisin.

Kiusaaminen aiheutti sen että aloin pinnaamaan koulusta, sillä pelkäsin kiusaajiani. En toki jatkuvasti pinnaillut tunneilta, mutta joskus aina tuntui paremmalta lähteä seikkailemaan kaupungille salaa, kuin kohdata ikäviä kiusaajia koulussa. Pahimmillaan kiusaajat riiputtivat minua parvekkeen kaiteen yli käsistä ja jaloista, ja heistä oli hauskaa kun huusin: "Älkää tappako!" Totuus on, että en olisi hengissä selvinnytkään jos he olisivat päästäneet käsistä ja jaloista irti. Opettajat eivät tienneet aisasta mitään, sillä aina joku pojista seisoi vahtimassa luokan ovella milloin opettajat tulevat paikalle. Minua oli helppo kiusata kun olin niin laiha ja heikko, hengitykseni vinkui ja korisi. Siksi siis karkailin omille teilleni kaupungille toisinaan. Kävin kävelemässä, joskus matkustin Koskelan raitiovaunuvarikolle katselemaan raitiovaunuja, istuskelin puistoissa ja katselin liikennettä. Poissaolot eivät vaikuttaneet opintoihini, ja pysyin hyvin kärryillä tunneilla, enkä jäänyt jälkeen opinnoissa.

Jouduin -66 sairaalaan pariksi viikoksi, sillä söin leivoksen missä oli kookosta, ja olinkin sille allerginen. En ollut päästä lastenosastolle enää, sillä olin jo täyttänyt 15 vuotta. Isä soitti omalle lääkärilleni ja hän järjesti minulle paikan lastensairaalaan. Isä ja äiti säikähtivät kun kieleni alkoi turvota, ja isä lähti viemään äidin siskon miehen autolla minua sairaalaan. Syyksi sairauskohtaukselle paljastui kookos.

Oli minulla kavereitakin koulussa, Piekkanen ja Tanninen. He olivat molemmat alemmilla luokilla. Joskus matkustimme samalla bussilla kouluun, Piekkanen asui lähellä minun kotiani. Juttelimme paljon yhdessä ollessamme, mutta en muista mitä muuta teimme yhdessä. He eivät kuitenkaan käyneet koskaan minun kotonani. Minulla ei ollut kavereita jotka olisivat käyneet kotonani, joten iltaisin katselin televisio-ohjelmia, luin kirjoja ja piirtelin paljon.

Nuori Aikuinen

Muutimme Lehtisaareen 1968. Lehtisaari sijaitsee Helsingissä lähellä Munkkiniemeä ja Kuusisaarta, Espoon rajalla. Siellä meillä oli kerrostalo asunto, siellä oli 5 huonetta ja keittiö. Huoneisto oli Vantaan Seurakuntien omistama vuokra-asunto. Vaikka asunto olikin hyvä ja hienolla paikalla, olisin mieluummin asunut vanhassa asunnossamme. Retkeilymaastot tosin olivat siellä paljon paremmat, isän kanssa marjastettiin ja käytiin kävelyretkillä. Sieltä kuljin bussilla viimeiset kuukaudet kouluun Espoon Auton vihreillä busseilla. Parvekkeelta oli hienot näkymät merelle. Talvella kävelin jäällä, ja sieltä pääsi suoraan Lauttasaareenkin kävelemällä. Mummo jäi asumaan Töölöön vanhaan asuntoomme. Hän asui siellä vielä pari vuotta, ja kuoli vuonna 1970. Minä jäin asumaan kotiin, koulun loputtua. Isä jäi eläkkeelle -76 ja äiti oli jäänyt jo aikaisemmin reuman takia eläkkeelle. Siellä me sitten olimme kolmikseen kotosalla.

Hyvin aika kuluikin. 1980 muutimme Olariin asumaan. Siellä meillä oli kaksi kerroksinen rivitalo. Sen isä ja äiti omistivat itse, emmekä enää asuneet vuokralla. Siellä asuinkin isän ja äidin kuolemaan saakka. Isä kuoli 1990 82-vuotiaana ja äiti kuoli 1994 74-vuotiaana. Sitten alkoikin aikamoinen muutos minun omassa elämässäni. En koskaan aiemmin ollut asunut poissa kotoa ja olin 42 -vuotias, eli melkoinen vanhapoika.