Lumin muutosta uuteen kotiin

Lumi.jpeg

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa uutisen eläinperheeni uudesta tulokkaasta, Venäjän kääpiöhamsteri Talvikosta Lumista.

Lumi tyttönen muutti luokseni 11.12.2023 itselleni joululahjana, koska olin jo pitkään haaveillut, että saisin oman Talvikon. Halusin tästä lajista kokemusta, sillä aiemmin minulla on ollut hamsterilajeista vain Syyrialaisia hamstereita ja tunsin ajan olevan kypsä siirtyä opettelemaan pienemmän hamsterin hoitamista ja käsittelyä. 

Lumi on kohta neljän kuukauden ikäinen, todella suloinen ja vauhdikas pieni hamsuneiti, joka rakastaa juosta käsilläni ja ympäri dunaa sekä kaivautua välillä purujen alle piiloon kaivamiinsa tunneleihin.

Lumilla on myös dunan edessä kulkeva putkitunneli, jota hän käyttää aktiivisesti kulkusiltana ja myös vessapaikkana, kun hän vielä opettelee, että minne ne tarpeet oikeasti kuuluu tehdä.

Lumilla on muuten kaikki tarpeellinen, mutta juoksupyörän ostan vielä hänelle hieman myöhemmin.

Kirjoittanut: Tanja