Etänä taidemuseoon

Juha Vainio museokaveri.jpg

Korona-pandemia on vähentänyt mahdollisuuksia käydä tutustumassa taidemuseoihin. Kornetin työhönvalmennus otti ajan haasteen vastaan ja ryhtyi järjestämään taide-etälivejä. Viime syksyn ja alkuvuoden aikana etäliveissä tutustuttiin EMMA taidemuseon nykytaiteilija Lotta Mattilan leikkisän ympäristön kautta keramiikkataitelija Michael Schilkinin keraamisiin eläinhahmoihin.

Etäliven isäntinä toimivat Kornetin työhönvalmennuksen museokaverit. Museokaveri Juha Vainio kertoo rakastavansa taidetta ja olleensa mieluusti mukana myös tässä kokeilussa.

- Olihan se aika erilainen ja jännittäväkin kokemus. Kivaa kuitenkin oli ja ryhtyisin uudestaankin, Vainio kertoo.

Taide-etälivejä varten museokaverit kävivät videokuvaamassa esittelyjä EMMA-museossa. Museokaverit valitsivat teokset, joista haluavat kertoa tarkemmin ja suunnittelivat kokonaisuuden yhdessä työhönvalmentajan kanssa. Pohdittiin muun muassa sitä, mikä teoksessa kiehtoo, mitä taiteilija haluaa ehkä teoksella sanoa ja mitä keramiikkaeläimet luultavasti ajattelevat tai tekevät.

Valmiit videot esitettiin etälivessä, jossa osallistujat saivat vielä erikseen esittää kysymyksiä museokavereille.

- Kysymyksiä tuli aika paljonkin tai ennemminkin kommentteja. Osallistujat kertoivat, mitä he niistä ajattelivat. Oli kiva kuulla muiden ajatuksia, aika erilaisiakin sieltä tuli. Itseä niissä kiehtoi eniten värit ja ilmeet, Vainio muistelee.

Tunnelma on erilainen, kuin paikan päällä

Korona-aikana myös Vainiolle itselleen museoiden virtuaaliset käynnit ja esitykset ovat tulleet entistä tutummaksi. Tukihenkilön kanssa Vainio on tutustunut moneen uuteen taiteilijaan ja näyttelyyn, viimeisimmäksi Joseph Alaseen.

- Internetistä löytyy paljon hienoa sisältöä. Valitsemme käyntejä summamutikassa tai enemmän suunnitellen, Vainio kertoo.

- On hyvä tunne, että nyt on itsellänikin kokemusta siitä, miten taiteesta kertoa etänä. Taidemuseokäynnit kyllä eroavat paljonkin tunnelmaltaan riippuen siitä, ollaanko museossa vai tietokoneen äärellä, Vainio pohtii.

Vainio on mielissään siitä, että Kornetin työhönvalmennuksessa keksittiin toteuttaa taide-etälivet ja toivoo niitä mahdollistuvan vielä lisääkin.

- On tärkeää, että kaikki pääsisivät taidemuseoon.