Hallitus eli Suomen valtioneuvosto

Hallitus laittaa eduskunnan ja presidentin päätökset täytäntöön ja antaa asetuksia. Pääministeri johtaa valtioneuvostoa. Suomen pääministerinä toimii tällä hetkellä 2025 Petteri Orpo. Suomessa on 12 ministeriötä. esimerkiksi Työ ja elinkeinoministeriö, Liikenne ja viestintäministeriö ja Opetus ja kulttuuriministeriö. Työministeri on tällä hetkellä Arto Satonen ja elinkeinoministeri Wille Rydman. Liikenne- ja viestintäministeri on Lulu Ranne. Opetusministeri on Anders Adlercreutz ja kulttuuriministeri on Sari Multala.
Hallituksen lisäksi on oppositiopuolueita, jotka valvovat hallituksen toimintaa, kritisoivat päätöksiä ja tarjoavat vaihtoehtoisia ratkaisuja. Suomen kansalaiset voivat äänestää eduskuntavaaleissa puolueita, joiden he haluavat päättävän Suomen asioista hallituspuolueina. Vaalit voittavat puolueet, joiden ehdokkaita Suomen kansalaiset äänestävät eniten. Suomen suurimpia puolueita ovat esimerkiksi Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Keskusta.
Minun mielestäni politiikka on mielenkiintoista. Siinä tehdään monenlaisia päätöksiä. Kansalaiset voivat vaikuttaa äänestämällä. Minä olen äänestänyt kaksi kertaa. Olen äänestänyt Eduskuntavaaleissa ja Presidentinvaaleissa.
Kirjoittanut: Aleksi
Lähde https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_valtioneuvosto
Julkaistu 19.2.2025
Muita kirjoituksia:
- Kulosaaren metroasema kivana pysähtymispaikkana Kulosaaren metroasema on kiva paikka. Ruuhka-aikoina siellä on paljon ihmisiä, mutta siellä on usein myös rauhallista. Se on avattu 1.6.1982 matkustajille. Vuoden 2023 mukaan matkustajia on päivittäin asemalla 6300. Mielestäni paikka on suosittu.
- Pauli Hanhiniemi Henkilökuva Lue juttuni Pauli Hanhiniemestä.
- Maaliskuu ja kevät Suomen talvi.
- Kaikki kirjoitukset