Joulukalenteri 2023 Luukku 22

2023luukku22.png

Yksin Kotona elokuva sarja 

Olen katsonut neljä Yksin kotona elokuvaa.

Ensimmäisessä elokuvassa perhe unohtaa yhden lapsistaan vahingossa kotiin kun lähtevät joulun viettoon Pariisiin. Sillä aikaa rosvot yritävät ryöstää hänen kodistaan tavaroita sekä muiden lähialueiden koteja. 

Ja toisessa elokuvassa perhe on menossa Floridaan joulun viettoon, ja heidän poikansa päätyy vahingossa New Yorkiin menevään lentokoneeseen. Perillä Kevin varaa huoneen hienosta luksus hotellista kun Kevinin isä on unohtanut oman lompakkonsa Kevinin reppuun. Ja sillä aikaa samat rosvot ovat New Yorkissa ja aikovat ryöstää lelukaupan rahat. Rosvot ovat karaneet vankilasta, mutta Kevin onnistuu saamaan rosvot takaisin vankilaan kun soittaa poliisille. 

Kolmannessa elokuvassa rosvot etsivät sirua joka on laitettu kauko-ohjattavaan leluautoon. Siru sisältää tärkeää tietoa jota rosvot havittelevat. Poika nimeltään Alex omistaa auton jossa siru on ja hän yrittää suojella kotiaan rosvoilta kaikin voimin. 

Neljännessä elokuvassa Kevin nimisen pojan isä on menossa uudestaan naimisiin uuden naisesna kanssa. Heille on tulossa kuninkaallinen perhe vierailulle jouluksi. Rosvot yrittävät kidnapata prinssin mutta Kevin keksii nerokaan idean jonka avulla rosvot saadaan vankilaan.

Kaikki nämä elokuvat ovat todella hauskoja. Elokuvissa on huumoria ja ne sopivat joulun aikaan erittäin hyvin.

Kirjoittanut: Anna-Liisa