Joulukalenteri, luukku 15

Tässä itse keksimäni ja kirjoittamani jouluinen tarina:
Marion joulu
Mario oli 10 -vuotias italialainen poika. hänet adoptoitiin Suomeen 5-vuotiaana. Vaikka hänen ottovanhempansa ja uudet veljet Jaakko ja Olli rakastivat häntä, joulun aikaan hän tuli surulliseksi, mikä oli kummalista. Hän kaipasi entiseen kotikaupunkiinsa Roomaan jossa hänen isovanhempansa asuivat. Eräänä joulukuisena päivänä hänen otto äitinsä Leena huomasi ettei Mariolla ole kaikki hyvin. Hän kysyi mikä sinun on?
Ikävöin isovanhempiani, Mario vastasi, ja vanhempiani. He kuolivat päivälleen 7 vuotta sitten.
Tiedän, Leena vastasi, isovanhempasi ovat aina sydämessäsi. Samassa hänen otto- isänsä Martti tuli hänen otto sisarusten Timon, Liisan, Ollin ja Jaakon kanssa onko Mariolla kaikki hyvin. ”On” Leena sanoi. ”Hyvä” Martti vastasi. Leena ehdotti että Mario lähettäisi joulukortin isovanhemmille ja piirtäisi jonkun lahjan. ”Hyvä idea” sanoi Mario ja alkoi askarella joulukorttia ja piirtää isovanhemmille jouluaiheisen piirustuksen, ja niin suru kaikkosi pois. Sen jälkeen hän rupesi auttamaan Leenaa jouluvalmisteluissa. Piparin tuoksu levisi koko taloon. Mario odotti joulua, siihen oli enää viikko. Marion isovanhemmat eivät voineet tulla jouluksi mummin lentopelon takia. Onneksi Leenan ja Martin vanhemmat tulevat jouluksi.
Sitten alkoi huiske ja hyörinä, kun Mario, Timo ja Liisa alkoivat askarrella joulukortteja ja joulukoristeita. Leena- äiti rupesi leipomaan pipareita ja joulutorttuja.
Marion kodissa tuoksui kanelilta ja neilikalta. Martti-isä oli auttamassa jouluvalmisteluissa.
Talossa soi joululaulut, eikä Mario ollut enää yhtään surullinen
Loppu
Julkaistu 15.12.2021
Muita kirjoituksia:
- Kulosaaren metroasema kivana pysähtymispaikkana Kulosaaren metroasema on kiva paikka. Ruuhka-aikoina siellä on paljon ihmisiä, mutta siellä on usein myös rauhallista. Se on avattu 1.6.1982 matkustajille. Vuoden 2023 mukaan matkustajia on päivittäin asemalla 6300. Mielestäni paikka on suosittu.
- Pauli Hanhiniemi Henkilökuva Lue juttuni Pauli Hanhiniemestä.
- Maaliskuu ja kevät Suomen talvi.
- Kaikki kirjoitukset