Minun uusi tuleva televisio

Minun uusi televisio on LG merkkinen ja se on 43 tuumainen 4k led taulutelevisio ja siinä on paljon sovelluksia asenettu valmiiksi
ESIMERKIKSI Disney plus, Netfilx, Youtube ja paljon muita.
Televisossa on todella hyvä äänentoisto JA kun katsoo elokuvia niin tuntuu kuin olisit elokuva teatterissa. Televisiossa on todella hyvät värit ja värien toisto on todella hyvä on ja olen säästänyt paljon rahaa että saan uuden television ensi kuussa. Olen todella innoissani! En malta odottaa että pääsen katsomaan minun uudesta hienosta televisiosta elokuvia ja youtube videoita ja netfilxiä disney plusaa ja minun blu ray ja dvd elokuvia koska minulla todella paljon blu ray ja dvd elokuvia kotona hyllyt täynnä. Minulla on ps4 ja ps3 konsolit. Käytän niitä myös paljon. Katson elokuvia ja suoratoisto palveluita ja laulan singstar laulu peliä ja just dance tanssi peliä.
Kirjoittanut:Anna-Liisa
Julkaistu 8.3.2023
Muita kirjoituksia:
- Kulosaaren metroasema kivana pysähtymispaikkana Kulosaaren metroasema on kiva paikka. Ruuhka-aikoina siellä on paljon ihmisiä, mutta siellä on usein myös rauhallista. Se on avattu 1.6.1982 matkustajille. Vuoden 2023 mukaan matkustajia on päivittäin asemalla 6300. Mielestäni paikka on suosittu.
- Pauli Hanhiniemi Henkilökuva Lue juttuni Pauli Hanhiniemestä.
- Maaliskuu ja kevät Suomen talvi.
- Kaikki kirjoitukset