Stadium myymälä arvostelu

Mä olen käynyt 10.3.2025 Stadium nimisessä urheiluvaate- ja välinekaupassa. Se sijaitee Vantaalla Jumbossa, mutta niitä löytyy
esimerkiksi Saksassa. Niitä on vuodesta 1974 lähtien
avattu yli 140 liikettä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Alun perin Stadiumin nimi oli Spiralen Sport. Vuonna 2023 Stadium Oy työllisti 250 – 499 henkilöä ja nyt on avoinna 3 työpaikkaa.
Liike jossa kävin oli hyvä. Siellä oli kevään mallistoa. Se on saanut Google arvostelussa 3,9 tähteä. Itse annan 5 tähteä. Stadium on hyvä kauppa! Olen ostanut sieltä Adidaksen paidan ja housut. Lisäksi mulla on heiltä ostettu jalkapallo, koska pelaan jalkapalloa. Jumbossa Stadium on avoinna klo 10 – 20 välisen ajan, paitsi sunnuntaina 11 – 18. Saatan joskus käydä kyseisessä myymälässä uudestaan kun tulee tarvetta.
Kirjoittanut Henkka
Julkaistu 26.3.2025
Muita kirjoituksia:
- Kulosaaren metroasema kivana pysähtymispaikkana Kulosaaren metroasema on kiva paikka. Ruuhka-aikoina siellä on paljon ihmisiä, mutta siellä on usein myös rauhallista. Se on avattu 1.6.1982 matkustajille. Vuoden 2023 mukaan matkustajia on päivittäin asemalla 6300. Mielestäni paikka on suosittu.
- Pauli Hanhiniemi Henkilökuva Lue juttuni Pauli Hanhiniemestä.
- Maaliskuu ja kevät Suomen talvi.
- Kaikki kirjoitukset