Tunnelmia Myö-hostellista

Myö 2.jpg

Vierailu Myö-hostellissa 22.10.2019.  

Yhdessä taitaen -ryhmä vieraili Helsingin Ruskeasuolla olevassa Myö-hostellissa. Kun saavuimme paikan päälle, meitä vastassa olivat toimitusjohtaja Jenny Närhinen ja hostellikoira Ruska.
Jenny kertoi hostellin toiminnasta. Se lähti liikkeelle siitä kun hostellin perustajat huomasivat, että kehitysvammaiset eivät työllisty, vaikka heillä olisi taitoja. He rupesivat miettimään, mitä asialle voisi tehdä.  He kävivät yrittäjäkursseja ja ottivat selvää miten matkailualan yrityksen voi perustaa. He suunnittelivat yritystä kaksi vuotta. Vaati uskallusta lähteä yrittäjäksi täysin tuntemattomalle alalle.
Hostellin työntekijät ovat eri tavoin osatyökykyisiä ja tekevät eripituisia työpäiviä. Vastaanotossa työskentelevien pitää osata englantia.


Yhteisöllisyys


Hostellissa on mahdollisuus viettää aikaa muiden vieraiden kanssa. Olohuoneesta löytyy muun muassa elokuvia, lautapelejä ja piano. Hostellissa oli aika kotoinen tunnelma. Siellä oli tosi mukavasti sisustettu vihreällä, sinisellä ja mustalla värillä.
 

 

Tintin haastattelu


Tintti on työntekijä joka siivoaa huoneita ja hänellä on siivousalan tutkinto. Hän on ollut jo kaksi vuotta töissä hostellissa. Siinä työssä on positiivinen asenne tärkeä. Tintti tykkää työstään, kun se vaihtelee. Päivittäin saa tehdä erilaisia hommia. Musiikkia kuunnellen homma sujuu paremmin.
Vierailu oli mielenkiintoinen, saimme paljon tietoa yrittämisestä ja hostellityöstä.         
Kiitos Jenny, Tintti ja Ruska. Teihin oli mukava tutustua!

 

Julkaistu 21.11.2019

Juha

Minä olen Marttiksen viihdetoimittaja. Olen 30-vuotias. Teen juttuja muun muassa musiikista, elokuva-arvosteluja ja tietovisoja. Olen tehnyt Marttista vuodesta 2012. Minua kiinnostaa musiikki, kirjallisuus ja elokuvat. Harrastuksiini kuulu mm. Me itse ry, jossa puhumme kehitysvammaisten asioista.

Jaa sivu: